Parisuhteemme on ajautunut tilaan, jossa riitelemme vain hei-sanan käytöstä.
Suden sosiaalisessa koodissa hei on kamala sana. Englanninkielisessä puheessa siis. Tarkemmin otettuna lauseen alussa, eli juuri siellä minne minä lisään sen epämuodollisissa tilanteissa.
Esimerkiksi Hei, mentäiskö tänään kävelylle? Hei, haluatko lisää kahvia? tai Hee-ei, miltä susta kuulostaisi jos... ovat mielestäni kaikki kivoja kysymyslauseita. Juuri hei tekee niistä epätöksön. Sen tehtävä on lempeästi valmistaa ihmistä häirityksi tulemiseen ja mielpiteenmuodostukseen.
Suden koodissa epäkohteliainta ja junteinta mitä ihminen voi kielellä tehdä on laittaa hey lauseen alkuun. Huonona päivänä sekä Hey, should we go for a walk today? Hey, would you like some more coffee? että Hee-ey, what would you say if... saavat sen huokaamaan kuuluuvasti.
— Miksi?
— Koska ihmisillä on nimet.
— Ai siis että sanoisin sulle aina Susi, would you like...?
— No voi siihen alkuun sanoa vaikka love tai sweetie.
— Entä jos en tietäis sun nimeä tai puhuttelisin useampaa ihmistä samaan aikaan?
— No sitten voi aloittaa, että listen.
— Listen, sehän kuulostaa ihan käskyltä!
— Mutta kun ei ole.
Minä en ole ainoa, joka käyttää hei-sanaa noin. Lähes kaikki suomalaiset tekevät niin - ja varsinkin suomenruotsalaiset, sanoo Susi.
Hei-riidat ovat ärsyttäviä ollessaan päällä ja surullisia jälkeenpäin mietittyinä.
Muistan miltä musta tuntui Macholandiassa, kun kaikkien muiden mielestä oli ok tehdä jotain, mikä musta oli itsestäänselvästi väärin. Loppua kohden ne asiat olivat samaa kokoluokkaa kuin hei, pisaroita jotka saivat maljan vuotamaan yli.
Oman paikan etsimistä. Paluumuutto Suomeen kokeiltu. Toistaiseksi takaisin eteläisessä Afrikassa.
Oletan että Suden äidinkieli on englanti (oletan koska olen ehtinyt vasta selailla noita vanhempia kirjoituksia, olen aika uusi lukija - ihana blogi muuten - joten en uskalla sanoa mitään varmasti), joten pakkohan sun sitä on tässä hey-asiassa uskoa!
VastaaPoistaHey Anonyymi :) Kiitos viestistä. Englanti on. Tosin eteläisessä Afrikassa puhuttavassa englannissa on vähän eri konventioita (mitä ne on suomeksi, käyttötapoja?) kuin brittienglannissa, johon se pohjautuu.
VastaaPoistaMutta hey-asiassa ei siis olekaan kyse siitä, etten uskoisi, vaan siitä että aina unohdan, kun se tulee niin luonnostaan, vaikka muistan että asiasta on ollut puhetta isommassakin seurueessa jo vuosia sitten. Siellä on asiasta semmoinen vitsikin, jossa mies sanoo toiselle "Hey shithead" ja se toinen kysyy vihaisena, että "what did you say, I'm not your hey."
Eli unohdan ja S loukkaantuu siitä, että unohdan ja mä loukkaannun siitä, että se loukkaantuu. Siis tosi tavallinen pikkumainen kina. Mutta tunnistan yhden pohjalla olevista tunteista, sen kun maailma tuntuu murenevan ympäriltä, kun mitkään oman maailman säännöt eivät tunnu pätevän, kun kaikki ympärilläsi ajattelevat ajatuksiaan päällä, joka on kasvanut eli paikassa ja kulttuurissa kuin sinä.
Oho, kirjoitusvihre viimeisessä lauseessa. Eri, ei eli.
PoistaKuulostaa niin tutulta. Musta ainakin tuntuu niin surkealta ja turhauttavalta, kun omasta mielestäni puhun ihan normaalin arkisesti, mutta jokin ilmaus onkin natiivin mielestä ikävää tai epäkohteliasta. Aaargh. Kieltä voi puhua tosi hyvin, mutta aina tulee vastaan jotain yllättävää.
VastaaPoista